Maankamaran sijainnit

Täatä osiosta löydät roolipelin juonen, liittymiskaavakkeen sekä roolipelin paikat.

Maankamaran sijainnit

ViestiKirjoittaja Akita » 01.07.2018 02:00

Kuva

Maahan jääneet ihmiset asuvat pääsääntöisesti suurten ilmaseisakkeiden läheisyydessä, monet valmiina odottamaan, milloin taivaalta laskeutuu alus, jotta he voisivat paeta taivaalle parempaan elämään maan synkkästä rappiosta.
Vanhimmat ilmaseisakkeet on rakennettu taivaalle nousun aikaan ja niitä on käytetty nousemaan jo ilmaan nostettuihin aluksiin.
Myöhemmin ilmaseisakkeita on käytetty ja rakennettu jopa lisää, jotta taivaissakin saadaan nauttia maallisista hyödyistä, kuten jalometalleista ja muista malmeista tai riistan metsästyksestä, joka on ylimystön suosima harrastus. Näille alueille on saapunut ihmisiä lähinnä orjina tai taivaista karkoitettuina rikollisina (joita on myös miellyttävä jahdata aseen kanssa metsästysaluksesta).

Europa on niinsanotusti kaiken pahan alku ja juuri. Teollistuminen alkoi aikanaan räjähdysmäisesti täältä ja se on jättänyt jälkensä Europan alueille suurimman osan pinta-alasta ollessa korkeiden romu-vuorten peitossa. Vain ilmaseisakkeiden ympärille rakentuneet kylät, ja alueilla yhä kaiken metallin, hiilen ja jätteiden seassa itsepäisesti jääneet asukkaat, ovat mitä on jäljellä siitä, mitä suuretkin kaupungit aikanaan olivat.

Ruotsi ja Norja, asutus noiden B1 ja B2 -sektorien alapuolisen entisten valtakuntien alueella on kivunnut kohti kylmiä erämaita, kauemmas taivaalta tipahtelevia pommeja ja aina vain korkeammiksi kipuavia romu- ja roskavuoria. Rikas väestö häipyi taivaalle mitä nopeimmin ja oli perustamassa vanhimpia siviilisektoreita. Lapin entisiltä erämailta ei enää tahdo löytyä asuttamatonta kolkkaa, ja ennen puhtoinen ilma on täynnä hyttysiä, sauhua ja rikin löyhkää. Ruotsin itäisimmät alueet ovat jääneet asuttamattomaksi Moskovan ruhtinaskunnan puolelta levinneiden uhkaavien ja pettävien soiden vuoksi.
Entisen Tanskan valtio oli aikanaan kotina viikingeille ja mahtavan Kalmarin unionin johtaja. Nykyinen rappiotila sisuunnutti tanskalaiset maankamaran asukit ja he ovatkin vihaisiksi ja aggressiivisiksi huhuttuja sotureita. Alueen ilmasto on vahvasti merellinen, sillä mistään kohdasta Tanskaa ei ole yli 50 kilometriä meren rantaan. Säät ovat varsin vaihtelevia, mutta ankarina talvina salmet saattavat jäätyä. Maasto on alavaa ja hiekkaista. Havupuut ovat harvassa, ja Europan viimeiset villit pyökit kasvavat Tanskassa yksittäisinä ryppäinä.

Finnmark - Finnmark eli Ruija sijaitsee Norjan pohjoisosassa suuren riskin sektorin B1:n alapuolella. Se on ainoa maanpäälle jääneiden täyteen asuttama alue Euroopasta, jonka yllä sota ei ole tuhoisimmillaan. Ilmanlaatu on mittaluokkaa 220, eli erittäin epäterveellinen, joka vaikuttaa alueen koko maanpäällisen väestön terveyteen negatiivisesti. Saastepilvien kertyminen alueella on erittäin yleistä ja ilmassa leijaileva noki on harmaannuttanut lähestulkoon kaiken ympärillään. Finnmarkin seisakkeen läheisyyteen, Tenojoen kylä on muodostunut tervantuotannon vuoksi, jonka lisäksi se on pohjoisimman Skandinavian ainoa alue, missä maasto ei ole nevasuota tai vaikeakulkuista tunturia. Asutus on levinnyt laajalle, turpeiseen maahan kaivettuine asuinsijoineen ja korsuineen. Pääelinkeinona toimii kalastus.

Finnmark oli aikanaan kaunista seutua, jota asuttivat rauhaa ja hiljaisuutta arvostavat saamelaiset. Kuitenkin muualta Skandinaviasta ja Euroopasta paennut maanpäällinen kansa on syrjäyttänyt tämän alkuperäisväestön lähes tyystin samalla kun ovat repineet metsää tieltään tehokkaasti ja viimeisetkin paikallaan seisovat puut ovat pääsääntöisesti kuolleet pystyyn. Finnmark muistuttaakin nykyään enemmän avohakkuualuetta, kuin aikanaan kauniina kukoistanutta vanhaa metsää. Rikkaruohot ja järvet rehevöivät enää lähestulkoon ainoana kasvillisuutena alueella happamassa maaperässä. Metalliromun ja -jätteen määrä on alueella kohtalaista.

Oslo oli yksi tanskalaisten pröystäilystä rakentaa mahdollisimman monta nousupistettä taivaalle (ja saada mahdollisimman monta Kalmarin unionin kansalaista mukaan). Nykyään sinne pudotellaan vain vähiten vaaralliset rikolliset. Asukkaat ovat joko menettäneet kuulonsa tai tottuneet nukkumaan melussa 13 vuotisen sodan riehuessa yläpuolella sektorilla A2, joka on myös nostanut ilmanlaadun 250:een AQI-asteikolla.

Oslon halki kulkee Akerselvajoki ja eteläosassa sijainnut Oslonvuono on lähes täysin kuivunut eikä kylmässä maassa kasva tarpeeksi ruuan pitimiksi. Ravinnoksi Oslossa kelpaakin siis lähestulkoon kaikki mikä liikkuu. Taivaalta sataa toisinaan myös ruokaa kenttäpappien toimesta. Kaikissa muissa ilmansuunnissa Osloa ympäröivät vuoret. Niin vesi- kuin lumisadekin on vain harmaata ja ainoat nähtävät värit ovat maassa sijaitsevat likaiset veritahrat, kun väki on niin turhautunutta huonoon oloonsa. Maassa ei kasva edes rikkaruohoja ja sota on raunioittanut kaupungit.
Ilmasto on keväisin viileä, talvella jopa kylmä.

Trondheim Kaikki maankamaralaiset, jotka ovat kuunnelleet huhuja tarkkaan, ovat kuulleet Trondheimista. Tuo Oslosta pohjoiseen sijaitseva Trondheim on ikivanha kaupunki, joka on vallitettu ja tarkkaan vartioitu paikka. Ennen Nidarosina tunnettu kaupunki oli aikanaan vilkas kaupankäyntipaikka, jonka tuomiokirkko kohosi aikoinaan Pohjois-Europan suurimpana. Nykyisin kirkko on vahvistettu metallilla ja romulla. Sen vartioinnille on varsin erikoinen syy, nimittäin ainoa maankamaran koulu on sijaitsee siellä.

Koulu on syy, miksi kaupunkiin otetaan vastaan vain lapsia. Tuo maankamaran linnoituskaupunki on viimeinen toivon kipinä niille, jotka haluavat lastensa päätyvän mahdollisesti taivaalle asti luku-, kirjoitus- ja flammantaitoisina. Vanhaa 1750-luvun flammaa ja viime vuosikymmenenä myös nykyflammaa opettava koulu on yksi Keisarikunnan salaisista pommituskohteista, jotta taivaalle soluttautujien määrää saataisiin karsittua. Vahvistettua rakennelmaa on kuitenkin vaikeaa hajottaa ja kaiken lisäksi ilmarosvoliittoumat suojelevat Trondheimia viimeiseenkin sotilaaseensa saakka. Ilmarosvojen kiinnostus Trondheimiin johtuu juurikin sen koulusta, jossa ilmarosvojen ideologia leviää näiden lähettämien opettajien kautta. Myös Trondheiminvuonon luunvalkoiset korallit ja lihavat lohet ovat tärkeää kauppatavaraa alueen väelle. Trondheimin uhista merkillisin ovat valtaisat jättiläiskalmarit, jotka suuresta koostansa huolimatta ovat syömäkelvottomia ja tyhjentävät merta kalasta. Niitä on vaarallista uhmata, sillä ne ovat vetäneet meren syvyyksiin lukuisia niitä harppuunalla uhanneita kalmarinmetsästäjiä.

Trondheim sijaitsee sektorin A2 alapuolella, ja sen ilmanlaatu huitelee 250:n hujakoilla. Alueen vesivarannot saadaan Trondheiminvuonon suolaisesta vedestä ja makea vesi taas Nidelva-joesta. Veden laatua heikentävät taivaalta putoavat myrkylliset päästöt, jotka voivat aiheuttaa vedenkantokiellon viikoiksikin kerrallaan. Vedenkantokiellon aikaan Trondheimin ilmaseisakkeella on havaittu vilkasta vesikauppaa, jossa ilmarosvot tuovat alueelle vesitynnyreitä kaikenlaisia hyödykkeitä vastaan.

Sotasektori B2:n alapuolella Keski-Ruotsin pohjoispuolella sijaitsee Umeå (Uumaja), jonka halkaiseva joki laskee Merenkurkkuun. Umeån viiteentoista ehjään rakennukseen on ahtautunut suunnilleen sata ruotsalaista alkuperää olevaa ”yläluokkaista” asukasta. Loput neljäsataa asukasta, jotka ovat lähinnä saamelaisia ja fennejä, ovat rakentaneet romusta ja havuista itsellensä mitä erilaisimpia hökkeleitä kylän kokoiseksi rykelmäksi. Umeån asukkaat saavat elantonsa turkisten, rohdoskasvien ja riistan salakaupasta. Arvioiden mukaan väki kuljettaa tavaroita Umeån jokea pitkin Norjaan ja sieltä ilmaseisakkeille, josta nuo laittomat hyödykkeet päätyvät taivaisiin. Umeån ilmanlaatu on yllä riehuvan sodan vuoksi jopa 250.

Meren toisella puolella on Uleåborg (Oulu), joka toimii vilkkaana kauppapaikkana. Alueen myyntivaltti on terva, jota alueella asuvat fennit polttavat ruotsalaisten mestarien alaisuudessa. Tärpätinkeittäjiä ja vodkantislaajia on alueella myös. Alueen asukkaat ovat keksineet myös rakentaa rautaromusta liitorauskun kaltaisia kulkuvälineitä, ja näin on syntynyt liikenneyhteys mm. Finnmarkin alueelle, johon viedään vodkaa ja josta tuodaan kalaa.
Uleåborgin maasto on laajalti havumetsää, jonka pohjakasvusto ei kuitenkaan tarjoa hyvää satoa marjoista tahi sienistä. Nevasuon rajan näkee ilmasta selvästi, mutta sen myös erottaa siten, että fennien torpat keskittyvät kuivemmille maastoille tiheinä ryppäinä. Alueen halkova Ulejoki on tärkeä vesistöreitti maankamaran asukkaille, ja sitä pitkin terva-, tärpätti- ja rautaromukauppa ulottuu satojen kilometrien päähän Tanskan seudulle. Joki tarjoaa myös kohtuullisesti lohen ja muun senkaltaisen kalan niitä ahkerasti pyytävälle kalamiehelle.

Entisen Tanskan alueella sijaitseva Hillerød on Itämeren suurimman saaren keskus, lähellä Øræsundin (Juutinrauma) hiekkaista salmea. Tanskan viimeinen kuningas, Hannu I määräsi Tanskan vilkkaimmalle nousupisteelle, Hillerødiin, jääväksi friisit ja muista maista tulleet siirtotyöläiset, jonne nämä ihmisryhmät jäivät asuttamaan Arresø-järven lähiseutuja. Nykyisin saarelle pakkautuneista onnettomista sieluista rohkeimmat käyvät entisen Køgen alueen linnustoalueilla kärkkymässä sinne eksyneitä muuttolintuja ja niiden munia niin ruoaksi kuin myytäväksikin, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Metalliromulla rikastuu paremmin ja luotettavammin, jos ei välitä keuhko- ja ihosyövistä, joita romuhaudat aiheuttavat suojautumattomille ihmisille.
Hillerødin lähelle on saatu rakennettua taivaalta putoavasta romusta resiinayhteys, joka päättyy entisen Roskilden tuomiokirkon lähelle. Kirkko toimii tätä nykyä yhtenä maankamaran tiilitehtaista, joskin sen toiminta on kärsinyt yläpuolella riehuvasta sodasta. Komea kirkko oli viikinkiajan taidonnäyte, mutta nykyisin siellä työskentelevät palkolliset ovat valloittaneet jokaisen liikenevän huoneen ja polttavat hiljaksiin kirkon sisustusta takoissaan lämmitäkseen hyytävän meri-ilman armoilla oleskellessaan.

Aalborg, niin ikään Tanskan alueella, on toinen Keisarikunnan suolasillin tuottajista. Tuo kauan sitten kukoistanut viikinkien vuonokaupunki oli ollut yksi Tanskan suurimmista kaupungeista. Nykyisin siellä paitsi kalastetaan Itämeren viimeisiä sillejä, tislataan akvaviittia ja valmistetaan jonkin sortin reumarohtoja, joita epätoivoiset taivaan asukitkin lähtevät kuolemansakin uhalla ostamaan sotasektorien alaisesta saastapesäkkeestä.
Vesimyyrät, kärpät ja kaniinit on metsästetty lähes sukupuuttoon vaatenahoiksi, joskin näiden lihaakin on syöty. Vanhimmaksi eläneet Aalborgin asukkaat muistavat vanhempiensa kertoneen tarinoita metsäkauriista, jotka ennen asuttivat aluetta tiheämmin kuin ihmiset.
Tuo alavalla niemimaalla sijaitseva kalastuskaupunki koostuu varsin sekalaisesta väestöstä, sillä maankamaralle jätettiin Taivaallenousun yhteydessä kansat, jotka puhuivat saksansekaista tanskaa, ruotsia ja norjaa. Viimeisen 13 vuoden aikana sotasektorien läheisyys on tuonut sotilaita, karkureita ja ilmarosvoja alueelle, ja näiden myymä tietotaito taivaalla käytettävistä liitokalustoista on tuonut Aalborgiin väkeä, joka haluaa taivaalle keinolla millä hyvänsä. Näitä ns. lentokouluja on koetettu sirottaa elohopealla, mutta sirotuksen epäonnistuttua hankkeesta on luovuttu ja liitorauskun kaltaisia, pienen maapedon muotoisia liitureita rakentavat lainsuojattomat kadonneet rauniokaupunkien kätköihin.

Albion (Iso-Britannia) on saari sektorin A2 alapuolella. Ennen se oli tiheään asutettu, mutta nyt suurin osa sen asukkaista on sinne jätettyjen kansojen ja Taivaisiinnousun aikaan vankilassa olleiden vankien jälkeläisiä. Alueen ilmanlaatu on kauttaaltaan 250, mutta joitakin 220-laadun taskuja saattaa olla Irlanninmeren lähettyvillä.

Albionin toinen asutuskeskittymä Lontoo, jota maankamaralaiset ovat nimittäneet nimityksellä Long-gone (’kauan aikaa sitten menetetty’) on hillityn lämpötilan paikka, jossa kesät ovat harvoin kuumia ja talvet harvoin kylmiä. Lontoon silta oli aikanaan käytössä paitsi kulkuväylänä, myös kauppakojujen puristamana kauppapaikkana. Nykyisin sillan kauppakojut ovat maankamaran korkeinta vuokraa kiskovia asuinrakennuksia, sillä niissä on viemäröinti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmisten jätteet putoavat suoraan jokeen, jonka vettä halvemmilla alueilla asuvat onnettomat sielut keittävät puhdistaaksensa sitä. Kolera ja muut taudit ovat yleisiä juuri tästä syystä. Tavallinen väki asustelee ehjiksi jääneissä kirkoissa ja muissa jykevissä kivirakennuksissa rottien kaltaisina ryppäinä ja viljelee kituliaita ruokakasveja ravinnokseen ja myytäväksi.

Lontoon hallitsija ja verokiskuri asustaa palvelusväkensä kanssa vallihaudoin ympäröidyssä tornilinnassa Thames-joen rannalla. Linna oli aikanaan toiminut vankilanakin, ja sen vankien jälkeläiset ovat nyt maankamaran eliittiä. Alueella asustelee sielujätteen takia mutatoituneita korppeja, joita lähialueen asukkaat kesyttävät viestinkantajiksi. Lontooseen ei vapaaehtoisesti mennä sen kuvottavan likaviemärin löyhkän ja kertakaikkisen ankeuden takia. Joskus alueelle kuitenkin eksyy korppeja ostavia taivaan asukkeja, jotka haluavat itsellensä hieman erikoisemman viestintävälineen kuin lennättimen tai putkipostin.


Amesbury sijaitsee Albionin kalkkimailla, jotka ovat muodostaneet lukuisia mäkiä ja kukkuloita. Ne, jotka kaivavat maata, löytävät helposti ikivanhoja kupariesineitä ja miekkoja, ja alueen asukkaat ovatkin ärhäköitä puolustamaan asevarastojaan. Savea keräävät työläiset käyvät pitkilläkin hakumatkoilla noutaakseen savilaaksoista ensiluokkaista rakennusmateriaalia Amesburyn savitaloihin. Savitaloissa asuvat yksinkertaiset, mutta miekkojansa helposti heiluttelevat amesburylaiset ovat taikauskoista ja uskonnollista väkeä. Nunnaluostarissa on lähes sata nunnakokelasta, kaikki heistä nuoria tyttöjä, jotka on lähetetty tuohon turvalliseen kaupunkiin eri puolilta Albionia suojaan monenlaisilta kohtaloilta.

Amesburya hallitsee ritareiden joukko, jotka kutsuvat itseään legendaarisen kuningas Arthurin ritareiden Lancelotin ja Percivalin jälkeläisiksi. Näiden ympärille luotu kultti saa savitaloissa kyhjöttelevät kansalaiset puolustamaan kiihkeästi Stonehengea, josta heidän kuninkaansa Arthur ja hänen uskolliset ritarinsa kävelevät jonakin päivänä läpi ja nostavat Albionin asukkaat taivaalle.

Erikoisuutena mainittakoon sekin, että kaikki alueella asuvat naiset ilmoittavat nimeksensä Elfthryth tai Guinevere ja miehet kutsuvat itseään joko nimellä Myrddin tai Galahad. Näiltä legendoilta nimensä varastaneilta maankamaralaisilta kannattaa kuitenkin tiedustella mielimäänsä palvelua. Tällä sijainnilla kaupankäynti ei liity niinkään kupariin, vaan luostariin. Luostarin mailla virtaa kalaisa joki, jonka vesi on ainoa kalkkimaan halkova vedenlähde ja sen puutarhoissa kasvaa arvostettuja lääkekasveja. Siirappi, jota nunnat keittävät, on kysyttyä hammassäryn lievittäjää myös taivaalla. Salakuljetus on alueelta kohtalaista, mutta tullin tarkkailu on tehokasta.

Irlanti on alankoinen saarivaltio, jonka halkaisee matala keskivuoristo. Kukkuloiden väliin on muodostunut järviä, ja niiden sekä runsaiden sateiden ansiosta kiiltäväruohoiset nummet päättyvät usein rantajyrkänteisiin, joista pääsee toisinaan puhtaankin veden äärelle. Saaren etelärannikolle ovat ominaisia leveäsuiset, pitkänmalliset lahdet, itärannikko on laakea ja länsirannikko on rikkonainen. Puoliksi sotasektori A2:n ja puoliksi suuren riskin sektori P2:n alla sijaitsevan Irlannin maastoa raidoittavat jääkausien tekemät harjut ja drumliinit.

Saaren ilmasto on merellinen, lämpimintä ja kuivinta on itäisillä mailla, joten pienehkö yhteisö on jäänyt asumaan entisen Duibhlinn-nimisen kaupungin (Dublinin) alueelle. Pääasiassa Irlannin väestö on kuitenkin keskittynyt Doireen ja Cionn tSáileen.

Doire on sotasektori A2:n alapuolella himmeästi siintävä asutuskeskittymä, joka on muodostunut ruudin tehtailun ympärille. Sotasektorin läheisyyden vuoksi sijainnin ilmanlaatu on 250. Joki Foyle kaartelee Doiren linnoituksen lähettyvillä kaupungin ainoana vedenlähteenä ja sen syvä uoma toimii myös vallihautana. Vallihauta onkin tarpeen, sillä Doiren linnoituksessa tehtaillaan varkaita houkuttavia ruutia ja heinäviinaa. Kaupankäynti on kohtuullista, ja irlantilaismyyjien kiihkeimmin haluamia vaihtokaupan tarpeita ovat lihaisat makkarat ja kielivialliset viulut. Enimmäkseen Doiren tuotteet päätyvät taivaalle Lontoosta, ja ne tunnistaa erityisellä leimalla koristetuista pulloista.

Katolinen kristillisyys on alueella voimakasta ja noudattaa Vatikaanin linjaa siitä, että taivaalla asuvat ovat syntisiä. Kaupunki vastustaa kaikenlaista syntiä niin, että karkoittaa omia asukkaitansakin melko ankarasti riippuen senhetkisen piispan asenteista. Taivaan asukkeja ei päästetä vallihaudan sisäpuolelle ollenkaan, vaan kaikki mahdollinen kaupankäynti tapahtuu kaupungin ulkopuolella, ja kauppiaiksi lähetetään useimmiten lapsia tai vanhoja akkoja. Syytä tähän ei tunneta.

Cionn tSáile flammaksi Khonsail, oli aikanaan englantilaisten ja espanjalaisten kaupunki. Taivaallenousun yhteydessä englantilaiset lähtivät lähes kaikkialta Irlannista ripeästi, riistäen tieltään kaiken syötäväksi kelpaavan muonavarannoiksensa. Espanjalaisia jäi jonkin verran kaikkialle saarelle, Cionn tSáilessakin törmää muutamiin heidän jälkeläisiinsä. He eivät kuitenkaan puhu enää espanjaa, vaan ovat vaihtaneet kielensä iiriksi.

Cionn tSáile on etelärannikon kaupunki, jonka keskellä mutkittelee joki, Bandan. Joki päätyy Kelttimereen ja on ainoa alueen kalastukseen soveltuva joki. Irlantilaiset syövät paljon omenaa ja Bandanin kaloja, espanjalais- ja englantilaistaustaiset asukkaat taas käyttävät eri tavoin haalimiansa rahavarantojaan paremman ruoan ostamiseen.

Suuren riskin sektori P2:n alla lepäävä Cionn tSáile antaa asukkaillensa elannon majoituspalveluiden ja laittomien ilmalaivatehtaiden muodossa. Kaupungin keskellä nimittäin kokoaa linnoitus, joka on käännetty kokonaan ympäri raa'alla voimalla ja muutettu majataloksi. Entinen kirkko taas on tätä nykyä laiton ilmalaivapaja, jota varten irlantilaiset keräävät taivaalta pudonneita materiaaleja kärryihinsä yötä myöten. Köyhät asukkaat pysyvät niukkoina aikoina hengissä tuomalla tehtaalle ilmalaivojen osia ruokapalkalla, sekä syömällä Irlannin peittävää vihreää ruohoa. Ilmanlaatu on kuitenkin 220, joten kovin pitkäikäisiä asukkaat eivät moisella elolla tule olemaan.

Paamiut sijaitsee lähes täysin mannerjään peittämässä Grønlandin saaren eteläosassa, turvallisen sektorin O2 alapuolella. Ilmanlaatu on pääsääntöisesti AQI-asteikolla 200, joka aiheuttaa todennäköisimmin vain herkimmälle väestölle negatiivisia terveysvaikutuksia. Saastepilvien kertyminen alueella on satunnaista, vaikka Grønlannin jäätiköt eivät olekaan enää kiiltävän valkeat, vaan noen harmaannuttamat.
Paamiutin seisake rakennettiin alkujaan Grønlannissa asuville norjalaisille ja tanskalaisille viikingeille taivaalle nousun aikaan nousupisteeksi. Paamiutin väestöstä kuitenkaan useimmat metsästäjät eivät päässeet koskaan taivaille asti, vaan jatkoivat elämäänsä Grønlannin karussa maisemassa. Nykyään monet maan kansasta saavat elantonsa turkistarhauksella sekä metsästyksellä ja kalastuksella, joita he käyvät kauppaamassa ilmaseisakkeella vieraileville taivasten kauppiaille. Paamiut on toinen maailman valaanrasva-lähteistä.
Paamiut on Grønlannin leudointa seutua, minkä vuoksi siellä asuminen on vielä mahdollista. Jäätikkö peittää lähestulkoon kaiken muun, eikä sinne kokenutkaan erämies lähteä vaeltamaan liian kauas edes riistan perässä.

Kutna Horaan rakentui ilmaseisake, kun entisen Tanskan maalla kantautui taivaalle sana Böömin (Tsekki) alueella olevista hopeaesiintymistä. Paikka on maanpäällisten keskuudessa tunnettu tislaamostaan, jossa valmistetaan olutta sekä viinaa, jota kuljetetaan koko Euroopan alueelle. Alueelle putoavat ruumiit haudataan pääsääntöisesti Sedlecin hautausmaan pyhään multaan.

Kutna Hora sijaitsee sotasektorin A2 alapuolella olevalla alangolla, jota ympäröivät matalat vuoret, joiden korkeutta kuitenkin korostavat huipuille kasatut romuläjät. Elbe-joki on alueen tärkein vedenlähde ja sekin on kuivunut vuosisatojen aikana enää vain kaksi metriä leveäksi. Taivaalta satavat, jopa palavat alukset ovat suurimpia uhkia Kutna Horan asukkaille. Ilmanlaatu on yllä riehuvan sodan laskeumien vuoksi AQI-asteikolla 250. Ravinto on niukkaa, sillä huonossa ja saasteiden täyttämässä maaperässä kasvaa tuskin mitään, jonka vuoksi paikalliset rotanpyytäjät ovat suuressa suosiossa.

Vatikaaniin linnoittautuivat itsepäisimmät äärikristityt, joiden mielestä taivaalle nouseminen olisi ollut Jumalanpilkkaa. Näiden uskovaisten jälkeläisiä elää yhä Vatikaanin kaupungin suljettujen muurien takana noin 1000 henkeä. Kaupungilla on vielä tänäkin päivänä jonkin verran vaikutusta erityisesti katolisten liitoseurakuntien toimintaan ja heitä pidetään vielä nykyäänkin pyhimyksinä.

Sektorin A3 alapuolella sijaitseva 44 neliömetrin kaupunki on kärsinyt satojen vuosien, ja erityisesti kolmentoista vuoden sodan aikana paljon, eikä umpeen muuratusta muurista ole enää paljon jäljellä. Jääräpäisyys ei kuitenkaan ole jälkipolvilta hävinnyt, vaan taivaalta kaupungin puolelle satavaa romua käytetään pääsääntöisesti paikkaamaan aukkoja muurissa.
Ravintoa ei alueelta löydy, eikä useimmiten kukaan hengellisistä miehistä tai naisista ole tunnetusti valmis poistumaan muurien ulkopuolelle, peläten uskonsa saastumista, jonka vuoksi ainoa ravinto tulee taivaalta vierailevien liitoseurakunnan armolahjoista. Sodan aikana vierailut ovat vähentyneet, mutta kenttäpapit lähettävät alueelle siitä huolimatta säännöllisesti muonitusta. Samaan tapaan, kun alueelta ei löydy ruokaa, ei alueella ole sen koommin petoeläimiäkään uhkana, jonka vuoksi suurimmat riskit tulevat taivaalta satavana massana. Ilmanlaatu on pudonnut sodan saasteiden myötä myös pyhällä maalla 250:een.

Moskovan ruhtinaskunta ja Pohjois-Asia on pelkkää epävakaata soista rämettä tai autiota tundraa. Kukaan ihminen ei halua tänne vapaaehtoisesti ellei ole jo täysin luopunut toivostaan elää. Alueen runsas villipetokanta on varmasti myös vaikuttanut alueen autioituneisuuteen, kun kukaan ei halua lähteä kokeilemaan kumpi voittaisi painissa mutatoituneen karhun kanssa.
Etelä-Asiassa puolestaan levittäytyvät pääsääntöisesti pelottavat punametsät, etelässä vaanien kuitenkin rehottavat sademetsät salaperäisine petoineen. Lounaisosassa esiintyy Ahrikan mantereelta levittäytynyttä Saharan hiekka-autiomaata.

İstanbul, historiallisissa teksteissä myös Konstantinopoli, oli turkkilaisten, arabien ja kreikkalaisten nousupiste taivaalle. Se oli maailman ruuhkautuneimpia ilmaseisakkeita ja tuhannet ihmiset jäivät ilman paikkaa ilmalaivoista ja asuttivat İstabulin kaupungin.

İstanbul sijaitsee Osmaanien valtakunnassa, sotasektorin B3 alapuolella. Ilmanlaatu on AQI-arvolla 250 ja ilma ja maasto suurimman osan ajasta erittäin harmaata. Kesät ovat kuumia ja kosteita, talvet sateisia ja joskus jopa lumisia. Alueella on suhteellisen usein maanjäristyksiä.
Istanbulin salmi (Bosporinsalmi) kulkee İstanbulin keskeltä. Pohjoisessa avautuu musta meri, etelässä taas Marmaranmeri, minkä vuoksi ilmasto on myös erittäin kostea. Istanbulin salmi ylitetään aina vesiteitse, sillä sille ei ole rakennettu siltaa. Liikenne salmella on kuitenkin erittäin vähäistä sota-aikana, sillä vain harvat uskaltavat ottaa riskiä jos taivaalta putoaisikin alus veteen.

Itä-İstanbul on maastoltaan korkeaa keskusylänköä, jossa on kapea rannikkokaistale, kun Istanbulin salmen läntinen puoli on matalampaa alankoa. Kasvillisuus on pääsääntöisesti nahkealehtistä ja eläimistö runsas. Ilmaston saastuneisuuden vuoksi alueen asukkaat pääsääntöisesti metsästävät ravintonsa, mutta kaupungista löytyy niukkoja peltojakin.

Merkittävimpiä rakennuksia ovat pohjoisessa sijaitseva Topkapin palatsi, Hagia Sofia sekä Istanbulin suuri basaari, vaikka kaikki ovatkin sodan pahasti runtelemia. Kaksi ensimmäistä on pyhitetty liitoseurakunnan toiminnalle, mutta basaari toimii paikallisten kauppapaikkana nykypäivänäkin. Konstantinuksen pylväs on tuhoutunut jo vuosia ennen sodan alkamista, mutta sen jäänteetkin ovat nyt hautautuneet romun ja raudan alle, jota sataa taivaalta.

Nayām̐ āśā (Nepali: uusi toivo, nyk. Khumjung) - Maakalaisten nimeämä Nayām̐ āśā, taivaskansalle pelkkä Lumivuorten kaupunki, sai alkunsa vasta ihmisten siirtyessä taivaalle. Indian ja Keski-Asian alueelta kansa vaelsi suurina massoina korkeiden vuorijonojen luokse, jonne rakennettiin yksi taivaalle nousu -ajan ilmaseisakkeista. Jonot olivat kuukausien pituisia josta kaupunki lähti alkuun leirinä. Useimmat näistä odottavista kansalaisista ei kuitenkaan koskaan päässyt aluksiin, niiden täyttyessä liikaa tai perheiden ollessa liian rahvaita ja köyhiä, eivätkä lannistuneet ihmiset jaksaneet enää palata hylättyihin koteihinsa, vaan jäivät asustamaan rakennettuun leiriinsä,josta ajansaatossa on rakentunut oikea kaupunki. Tarinan mukaan useimmat Khumjungin maakalaiset uskovat vielä jonain päivänä alusten laskeutuvan kuudelle vuorenhuipulle hakemaan taakseen hylkäämiään kansalaisia.

Nayām̐ āśā on pelkkää karua vuoristoa tuntemattoman sektorin E4 alueella, jonka korkeimmilla kohdilla vain tietyt ruohokasvit ja sammalet pärjäävät paleltumatta. Alle 4000 metrin korkeudessa selviytyvät muunmuassa havupuisten, ala-alppiinisten sekä alppiinisten metsien puusto, vielä toistaiseksi kohtalaisen puhtaalla alueella, vaikka ilmanlaatu ohuessa ilmastossa onkin AQI-asteikolla 200. Sen sijaan ilmansaasteiden happamoittamassa maassa alppiruusu kukoistaa jopa riesaksi asti alppiniityillä ja vuorenrinteillä, joiden jälkeen kasvillisuus muuttuu pensasaroksi aina lumirajaan asti. Kun vuorelta lähtee laskeutumaan, tulee äkkiä vastaan ilmarosvojen sielujätteiden saastuttamia pystyynkuolleita tammia, laakereita ja kastanjoita. Vesisateet ovat erittäin yleisiä. Nayām̐ āśān asukkaat ovat kaataneet metsän kylän ympäriltä ja hyödyntäneet sen asutukseen ja lämmitykseen.

Nayām̐ āśān laitamilla olevassa Chula-järvessä on erinäinen kirjo kaloja joita asukkaat käyttävät ravinnokseen metsästetyn himalajanpuolivuohen, puolilampaan, myskihirvien, takinien, goraalin, Capricornis tharin sekä kasvattamansa jakkikarjan lisäksi. Suurimpina uhkina vuoristossa esiintyy lumileopardit ja kielekkeeltä putoaminen.

Yongmingcheng (Vladivostok) ja sitä ympäröivät alueet olivat aikanaan džurtšenien ja kitaanien asuttamaa seutua. Nykyisin tuonne sektorin G3 alapuoliselle maankamaralle ovat pakkautuneet myös kaikki ne kansat, jotka eivät päässeet taivaisiin Europan tai Asian ilmaseisakkeista. Näitä ovat mm. tataarit ja tunguusit, Uralin paimentolaiset ja ne, jotka eivät osanneet Guānhuà-kiinaa.
Pohjoisessa ja lännessä alueen rajaa uhkaavat ja terveydelle haitalliset punametsät sekä etelässä ja idässä taas raivoisasti vellova meri. Alueen ilmasto on kesäisin lämpimänkostea, talvella puolestaan saattaa sataa luntakin, muttei kuitenkaan viittä senttimetriä paksummaksi kerrostumaksi. Alueen vuorilla asustaa pitkäturkkinen, raidallinen kissapeto (amurintiikeri), joka karjahtelee talvisin verta hyytävästi männyn- ja vaahteransekaisien metsien siimeksestä. Muita alueen mainittavia eläinlajeja ovat myös sapelihampaiset kauriit, joista metsästäjät keräävät myskin myydäkseen sitä miesten hajusteeksi taivaallekin saakka. Myös villisiat ja petokarhut ovat maankamaran ihmisten piinana ja riistana. Asian suuren vuoriston ilmaseisakkeelle on Yongmingchengistä matkaa lähes 5000 kilometriä. Yongmingchengin ilmanlaatu on yleensä noin 120.

Filippiinien pohjoisosassa, Luzon-saarella, sijaitsevalla Boglin (Albay) alueella, aivan liian lähellä hurjaa Mayon-tulivuorta, jonka yllä siviilisektorin G4 asukkaat ovat saaneet seurata jo purkautumisen jännitysnäytelmää, on rannikon kupeessa ilmaseisokki, jossa monet uhkarohkeat ylimystön jäsenet käyvät mielellään linnustamassa metsäorjineen yli 500 erilaista lintulajia.

Alue on pääsääntöisesti vuoristoa, jonka solia ja tasankoja peittävät runsaat sademetsät, jotka tihenevät Luzonin pohjoisosassa, sekä muilla Filippiinien eteläisemmillä saarilla mahdottomiksi elää ja kulkea. Puhumattakaan monimetrisistä pythoneista tai kobrista, jotka odottavat pahaa aavistamatonta metsästäjää saapuvaksi aterialle. Dugong-metsästäjän suurin uhka on muunmuassa rannikoilla viihtyvä suistokrokotiili, joita tulee vastaan myös jokien ja suistojen läheisyydessä.

Vaikka Boglin on tunnettu linnustamisesta, tulevat monet myös metsästämään alueen uniikkeja eläimiä, kuten musankeja ja dugongeja. Jotkut käyvät pyydystämässä Boglista jopa lemmikikseen pilvikiitäjän (cloud rat tai cloudrunner), mutta niistä saa myös erinomaisia vartaita. Vähemmän mehukkaita lemmikkieläimiä ovat kummituseläimet.

Vuodessa esiintyy ainoastaan yksi sadekausi joka sijoittuu heinäkuusta lokakuuhun. Elokuusta lokakuuhun saattaa ilmetä myös trooppisia hirmumyrskyjä. Bogli on yksi viidestä maankamaran puhtaimman ilman omaavasta asutusta alueesta, sen AQI arvon ollessa vain 100.

Palawan-saari sijaitsee Boglin tapaan Filippiineillä siviilisektorin G4 alapuolella. Sinne on sijoitettu tiedettävästi ainoa ilmarosvojen ilmaseisake, jota he käyttävät antiikkisten ruukkujen salakuljetukseen, vaikka ohessa rosvojen matkaan lähtee usein paljon muutakin, mitä saarelta vain saadaan irti, kuten harvinaisia kasveja tai sukellettuja erikoisuuksia. Palawan on myös ilmarosvokuningas Baharian suosima jättöpaikka töpeksijöille heti Machu Picchun jälkeen.

Palawan väestö koostuukin pääsääntöisesti entisistä ilmarosvoista, joita ei joko huolita tai he eivät halua takaisin taivaalle kauniilta saarelta. Asumus on rakennettu joko laitureille vetten päälle, tai louhittu karstimaahan muodostuneiden luolien sisälle. Saaren maasto koostuu viidakon peittämistä vuorista ja valkeista hiekkarannoista. Se on yksi viidestä maankamaran puhtaimman ilman omaavasta asutusta alueesta, sen AQI-arvon ollessa vain 100.

Andijan sijaitsee Ferganan laaksossa, Sīstānissa (Uzbekistan). Sen yläpuolella sijaitsee suuren riskin sektori D3, miksi ilmanlaatu on erittäin huonoa, AQI-arvonaan 220. Runsaat kultasuonet ovat syy, miksi ihmisiä on hylätty taivaalta tähän surkeaan laaksoon levinneen Saharan aavikon laitamilla. Pohjoisessa nousevat Tienšan ja etelässä Gissar-Alai-vuoret, jotka ympäröivät laaksoa ja suojaavat niin lännessä uhkaavilta hiekkamyrskyiltä, kuin idässä leviävältä sairauksia aiheuttavalta punametsältä.

Aroutuneen maan kasvillisuus on lähinnä ruohoa, mutta purojen varsilla esiintyy myös kuivia pensaita. Vuoristossa esiintyy enemmän puita ja jopa harvinaisia kasvilajeja.

Sääolosuhteet vaihtelevat runsaasti, sillä Andijanin kesät ovat kuumia ja talvet kylmiä. Sateiden määrä on alueella erittäin vähäistä, lähes olematonta, joten viljasato on niukkaa ja senkin vähän kasteluun kannetaan vettä Syrdarja-joesta. Pääsääntöinen ravinto saadaan siis metsästämällä erinäisiä hirvieläimiä tai kasvattamalla kulaaneita.

Maanjäristykset ovat tuhonneet muinaiset asumukset, mutta ainoa pystyyn jäänyt on Jami Medresse-moskeija, joka on ahdettu täyteen maahan hylättyjä työläisiä.

Suurimpia uhkia ovat vuorilta laaksoon laskeutuvat lihansyöjät, joista monet ovat kissapetoja, sekä maanjäristykset, jotka ovat vaatineet monen kaivostyöläisen hengen.

Sektorin H2 alapuolisella maankamaralla sijaitsee Höyrypatsaiden niemimaa (Kamtšatkan niemimaa), jonka kallioisen kuoren alla kytee ikuinen tuli. Niemimaa on Pohjois-Asian ainoa alue, joka on liian kuivaa, jotta pohjoisen petolliset suistot olisivat levinneet sinnekin. Alueella on yli sata tulivuorta ja lukuisia kuumia lähteitä, jotka höyryävät 6 kilometriä pitkästä laaksosta alati elävinä ja valmiina puhaltamaan höyrypatsaansa ilmaan. Ihmisasutus on eksynyt alueelle pääsääntöisesti ainoastaan ylhäällä leijuvien matalimpien yrttitarhojen vuoksi, toiveenaan saavuttaa niiden avulla Taivasten valtakunta. Ilmanlaatu on alueella 120 luokkaa.
Merimatka Yongmingchengiin on kolmen päivän mittainen, ja tuota reittiä edestakaisin kulkevat laivat tuovat alueen asukkaille ravinnoksi kuivalihaa. Tuon tuliperäisen niemimaan vientivaltti on sen alueelle ominaisten punertavien koivujen kaarna, leppäpuiden nahan värjäykseen käytetyt osat ja erilaiset rohdokset, joista osa päätyy taivaallekin salakauppana. Alueella on myös taiturimaisia laivanrakentajia- ja korjaajia, johon Asian merillä seilaavat maankamaralaiset vievät rahansa, kun haluavat korvata puiset laivansa metallisilla.
Näistä myyntivalteista huolimatta Höyrypatsaiden niemimaan "itsemurhaluvut" ovat maailman suurimpia, joka puolestaan johtuu matalalla leijuvista yrttitarhoista. Epätoivoisimmin vielä tänäkin päivänä taivaalle yrittävät maakalaiset keksivät yhtenään toinen toistaan hullumpia ja typerämpiä keinoja päästä näiden ilma-alusten kyytiin, aina raa'oista loikista ilmaseisakkeen laelta epätoivoisiin rakennelmiin.
Höyrypatsaiden niemimaan korkeusennätys ilman moottori- tai polkutoimista kulkupeliä on 2,45 metriä, kun taas moottori- tai polkutoimisen rakennelman kanssa se on 5183 metriä. Tiedetään myös yrityksiä rakentaa alueelle omia ilmaseisakkeita tai niiden korotuksia, mutta nämä yritykset ovat useimmin sortuneet ennenaikaisesti, tai viimekädessä armeija on ampunut ne matalaksi.
Alueen eläimistöön kuuluu niin meri- ja maapetoja kuin porojakin, joiden lukumäärä on kuitenkin vähentynyt huomattavasti viime vuosikymmenen aikana. Ilmanlaatu niemimaalla on vulkaanisesta maaperästä johtuen yleensä 120.

Ahrika ja Amerika olivat taivaisiinnousun aikaan vielä enimmäkseen tai osittain kartoittamattomia, eikä alueella voi sanoa olleen sivistynyttä elämää. Mitkään kirjat eivät kerro, kuinka alkuperäisasukkaiden on lopulta käynyt, eikä kukaan halua lähettää edes orjiaan tutkimaan alueiden hiekka-aavikoita tai rehottavia ja tuntemattomia viidakoita turhaan. Virallisissa kirjoissa elämää löytyy siis näiden mantereiden ilmaseisake-siirtokuntien alueilta, ellei nousupisteen lähistölle, N8-sektorin alapuolelle, ole jäänyt portugalilaisten tutkimusmatkailijoiden hylätyn miehistön jälkeläisiä.
Pohjoisin Amerika on levinneiden jäätiköiden, sekä pystyynkuolleiden havuperäisten punametsien peitossa, joka eristää Bentehin mantereen luoteisosaan. Punametsän katkaisee Pohjoisen Amerikan keskiosan erämaat, jotka kohtaavat mantereen eteläosassa villinä rehottavat sademetsät ja viidakot, jotka jatkuvat aina Eteläisen Amerikan eteläisimpään kärkipäähän.
Ahrikan pohjoisosista alkunsa saanut Sahara puolestaan on levinnyt koko mantereelle ja jopa eteläiseen Eurooppaan ja jopa länsi-Asian laitamille.

Pohjoisen Amerikan keskiosien erämaasta löytyy riutuva kaupunki tuottavan sektorin M3 alapuolelta, nimeltään Pahoilaisenlaakso (Devil's backbone wilderness, Missouri). Pohjoisen haaran joki (North Fork River) rajaa aluetta lännessä ja toimii tärkeimpänä vedenlähteenä. Alueelle perustettiin ylimystön toimesta metallinjalostamo, jonka kautta kaikki maailman malmit kulkevat sulatettuina taivaalle. Vuorijonon juureen on sijoitettu taivaalta tulleiden työläisten toimesta kaupunki, kun heitä ei enää huolittu takaisin maahan saastuneisuuden tarttumisen pelosta.

Ympäristö on karua ja kuivaa, eikä ruuan viljely ole mahdollista, minkä valmis, taivaalle kuljetettava malmi vaihdetaan pääsääntöisesti ruokaan. Lihan metsästys on kuitenkin omavaraista runsaiden peuralaumojen eläessä lähiympäristössä, joiden lisäksi riistaksi luetaan myös oravat, haisunäädät, ketut sekä pesukarhut. Riistasta kaupunkilaisten kanssa kamppailevat myös kojootit, joille tiedetään ajoittain kelvanneen myös ihmisliha. Myös suureksi uhaksi on koettu myrkylliset käärmeet. Asetehtaiden tuottamien päästöjen vuoksi alueen ilmanlaatu on 150.

Groom Laken suolapannun vieressä sijaitseva samanniminen kaupunki on toinen maailman vanhimmista siirtokunnista Paholaisenlaakson kanssa. Kaupunki ja sen ilmalaivatehtaat perustettiin Pohjoisen Amerikan erämaahan rakennettiin Essenin tehtaiden palamisen jälkeen. Groom Laken sijainti valittiin erämaan valtavan tasaisen pinta-alan, suolapannun suolakaivosten mahdollisuuden sekä alueen lyijy-, kalkkikivi-, ja hopeaesiintymien vuoksi.
Siviilisektorin L3 alapuolella sijaitsevan kaupungin ilmanlaatu on keskimäärin 120.

Paholaisenlaakson asukkaiden tavoin, osa ilmalaivojen hinnasta korvataan useimmiten ruokana, ellei joskus jopa kokonaan. Jonkin verran ravinnosta saadaan toki myös luonnosta, vaikkakin pääsääntöisenä esiintyvien preeriakoirien, majavien ja piikkisikojen lihan maku jakaa asukkaissa vieläkin mielipiteitä. Lihan paha maku yritetään kuitenkin peittää muunmuassa suolaamalla tai maakuoppagrillauksella.
Kuivuuden takia maastopalot, muunmuassa salamaniskun aiheuttamat, ovat varsin yleisiä, joten kaupungissa kaikki on rakennettu metallista.

Sektorin K2 itäreunassa oleva Benteh (järvien keskellä) on sijoitettu useiden järvien keskelle, kuten nimikin kertoo. Lisäksi etelässä alueen katkaisee vesireitti merelle, kun taas pohjoisessa ja idässä aluetta rajaavat lumiset vuoret. Lännessä aukeavat karut arot, mutta horisontissa siintää niidenkin takana vuorijono. Väestö koostuu alkuperäiskansasta sekä maahan lähetetyistä kalastajista ja kullankaivajista. Kaupungin pilkkanimi on Betlehem. Alueen ilmanlaatu kuuluu maan asutettujen alueiden puhtaimpiin AQI-asteikolla 100.

Ravinto koostuukin pääsääntöisesti kalasta, sillä suurimman osan vuodesta alueella on liian kylmä, että mikään kasvaisi maassa ja useimmat riistaeläimet elävät kauempana kaupungista. Metsäretket sisämaahan ovatkin siksi yleensä asukkailta useiden päivien, joskus jopa viikkojen pituisia, jolloin metsästetään suurempi kuorma lihaa kerralla. Alueella esiintyy kuitenkin jonkinverran hirviä, sekä joitain hyljelajeja, joista erityisesti hyödynnetään myös nahka lämpimiksi vaatteiksi.

Tierra del Fuego oli viimeisiä uusia valtauksia tutkimusmatkailun saralla, ennen taivaisiin nousun aikaa. Ensimmäiset ilmalaivat olivat vasta hiljattain nousseet ilmaan, kun Portugalilaiset tutkimusmatkailijat löysivät Tierra del Fuegon EteläisenAmerikan kärjestä, joka sai nimensä Yaghan-intiaanien nuotioiden mukaan. Maihin päästyään portugalilaiset orjuuttivat alkuperäiskansat väittämällä itsejään jumaliksi, jotka tarvitsivat Yaghanien rakentaman tornin palatakseen taivaalle. He rakennuttivat alueelle oman ilmaseisakkeensa, jonka valmistuttua laivueen jäsenet, ala-arvoisimpia merimiehiä lukuunottamatta, nousivat taivaalle sektorille N8, joka on nykyään tuntematon. Mitkään viralliset kirjat eivät kerro, kuinka näille matruuseille kävi, kun Yaghanit orjuuttaneet johtajat katosivat taivaalle.

Tierra del Fuego on saaristoa, joka on maastoltaan vaihtelevaa. Pääsaaren pohjoisosassa on paljon järviä, jonka makeat vedet antavat ihanteellisen mahdollisuuden asumiselle. Pääsaaren eteläiset ja läntiset osat sekä pienemmät saaret ovat vuoristoisempia ja niillä on jäätikköjä. Saariston kasvusto on sammaleista ja kitukasvuista. Pohjoiseen mentäessä vastaan tulee rehevöitynyt ja villiintynyt sademetsä, jonne moni mies on eksynyt esi-isiensä tutkimusmatkailijan veren houkutellessa uusille seuduille. Lopulle väestölle lapsena kerrotut sadut lohikäärmeistä, pitkäkaulaisiksi mutatoituneista lampaista tai pitkäkuonoisista pienistä karhuista ovat purreet tarpeeksi, miksi Eteläisen Amerikan eteläisimmässä kärjessä on vielä ihmisiä.
Tierra del Fuego on yksi viidestä maankamaran puhtaimman ilman omaavasta asutusta alueesta, sen AQI arvon ollessa vain 100.

Rio de Janeiro sijaitsee Eteläisen Amerikan keskiosassa länsirannikolla, tuottavan sektorin O6 alapuolella. Alueelle sijoitetut kulta- ja timanttikaivokset ovat syy ilmaseisakkeen sijaintiin sekä sen ympärille muodostuneeseen kaivostyöläisten kylään.
Rio de Janeiron ilmanlaatu on yksi maankamaran puhtaimpia, AQI-asteikon arvolla 100.

Rio de Janeiro sijaitsee Eteläisen Amerikan keskiosassa, Guanabaranlahden länsirannan tasangoilla, jotka jatkuvat pohjoiseen ja lounaaseen, kunnes muuttuvat Serra do Marin kukkuloiksi ja kivisiksi vuoriksi. Etelässä sijaitsevat valkeat hiekkarannat erottaa alueen keskiosassa sijaitsevat, trooppisen Tijuca-sademetsän peittämät vuoret. Vuorilta löytyy myös useita upeita vesiputouksia ja kasvusto sekä eläimistö on Brasilian rannikkosademetsälle ominaisen rikasta.

Kesäisin saattaa esiintyä erityisen rankkoja sateita, joiden aiheuttamat tulvat ja maanvyöryt ovat syy asumuksen sijoitteluun vuorille Tijuca-metsän keskelle. Tavallisesti kesät sekä syksyt ovat kuitenkin kuumia ja kosteita. Talvet ja keväät ovat viileitä, mutta märkiä.

Machu Picchu on vuoristokaupunki Eteläisen Amerikan luoteisrannikolla. Kaupunki sijaitsee Andien keskellä, Machu Picchu- ja Huyana Picchu -vuorten välisellä kaistaleella. Se valloitettiin inkoilta, jotka ajettiin Andeilta alas sademetsien suojiin, kun taivaalle kiiri sana alueen runsaista kupariesiintymistä. Tämä kävi ilmi, kun taivaalle yritettiin tuoda luvattomasti kupariesineitä nykyisen siviilisektorin M6 alapuolelta. Valloituksen jälkeen vuoriston laaksoihin on rakennettu kuparikaivoksia, joiden työntekijät asuttavat Machu Picchua.
Poikkeuksellisesti Machu Picchun ilmaseisake on rakennettu aurinkotemppelin katolle.

Vähäisen keisarillisen vartioinnin vuoksi, ilmarosvot vierailevat alueella satunnaisesti. Pääsääntöisesti he salakuljettavat Machu Picchusta kuparia omiin tarpeisiinsa, mutta toisinaan heidän mukaansa tarttuu myös kaupunkiin jätettyjä inka-reliikkejäkin. Kuningas Baharian tiedetään jopa lähettäneen alaisiaan Machu Picchusta etsimään huhuttua kullasta ja jalokivistä rakennettua Manoan kaupunkia, mutta toistaiseksi yksikään etsijä ei ole palannut takaisin kertomaan löydöistään. Tilastot eivät kerro, ovatko kadonneet miehet kuolleet, vai eivätkö uskalla palata tyhjin käsin kotiin.

Machu Picchuun pääsee kaupungin ulkopuolelta Uramba-joen ylitse ruohoköysisillan avulla, tai lännestä runkosillan kautta. Kaupungista aukeava näköala laskeutuu kahteen laaksoon ja takana sijaitsevaan, läpipääsemättömään vuoreen. Kaupunki on karkeasti jaettu neljään osaan; kaupunki- ja viljelyalueeseen sekä ylä- ja alakaupunkiin. Temppelit sijaitsevat yläkaupungilla, kaupungin keskiosassa, kun varastot ja asumukset on sijoitettu itään alakaupunkiin. Länsiosa on pyhitetty hautausmaalle, sekä Torréonille, suurelle tornille, jonka Machu Picchun uudet asukkaat ovat muokanneet ilmaseisakkeeksi.
Kaupungin keskiosassa sijaitsevat inkojen rituaalikivi Intihuatana, auringon temppeli, kolmen ikkunan huone sekä inkojen aatelistolle kuuluneet tilat, joita käytetään liitoseurakunnan alttarina sekä seremoniatiloina.

Andien vuoristosta löytyy monia erikoisia, vuoriston haastaviin olosuhteisiin sopeutuneita kasveja sekä eläimiä. Andien alarinteillä kasvaa pilvimetsää, ja metsärajalta aina lumirajalle asti maanpintaa peittävät ruohovartiset, kuivuutta kestävät kasvit. Väestö kasvattaa guanakoja, laamoja ja alpakoita ravinnokseen, mutta ne ovat myös lämpimien vaatteiden lähde. Laamoja ja alpakoita käytetään myös raskaiden kuparimalmikuormien kantamiseen alhaalta laaksoista ylös kaupunkiin. Rinteet on pengerretty viljelymaaksi ja vuoriston korkeimmilla alueilla viljellään jopa puija-ananasta, jonka nuoria lehtiä käytetään esimerkiksi salaateissa. Tarvittava juomavesi kannetaan kaupunkiin läheisestä Urubamba-joesta, sillä kaupungin omat lähteet ovat tyrehtyneet.

Macchu Picchulla on niin kuivia, kuin sadekausiakin. Pääsääntöisesti vettä sataa loka-huhtikuussa. Alueen lämpötilat ovat tasaisen alhaisia ympäri vuoden, ja kuivan kauden aikana maaston korkeimmilla paikoilla voi esiintyä pakkastakin. Ilmanlaatu vuoristossa on AQI-asteikolla 120.

Suurimpia uhkia ovat kaupungin ulkopuolella metsissä vaanivat muunmuassa puumat ja jaguaarit, mutta myös alueensa takaisin haluavat inkat. Kaupunki itsessään on kuitenkin sijaintinsa puolesta hyvin turvallinen, eikä yksikään inkojen takaisinvaltausyrityksistä ole vielä toiminut.

Gibraltar-nimellä kutsuttu paikka on Välimeren ja Ahrikan vilkkain ilmaseisake, jota vartioivia vuoria on kaivettu kalkin tarpeessa onkaloille. Onkalot on kuitenkin asutettu, ja vuoren onkaloissa asuvat ihmiset ovat kesyttäneet niin ketun, jäniksen kuin lepakonkin ihmisiä palveleviksi sota-eläimiksi. Alueen luontoa kaihertavat sektorin A3 sodan ilmalaiva- ja muu romu, joita ovelat maankamaralaiset sulattavat vaarallisen näköisissä laitteistoissansa metalliseoslevyiksi. Levyt katoavat aina jonnekin, mutta Keisarikunnalla ei ole mitään tietoa, mitä maankamaralaiset tekevät levyistä. Ilmanlaatu on alueella 250, joka on ajanut maankamaralaisia yhä syvemmälle vuorten onkaloihin.

Alueella yleinen kilpikonna on varsin kauniskilpinen – keltaisella pohjalla tummia kuvioita – ja niitä metsästetään sen koristeellisen kilven takia. Niiden runsaslukuisia munia käytetään ravintona, kuten myös vesissä kuhisevia raidallisia delfineitäkin. Muuta alueella syötyä ravintoa ovat i-Mazigh-en -ihmisten (berberien) tuomat ruokalajit.

Gibraltar on ollut taivaan älymystön mielenkiinnon kohteena jo pitkään, sillä vanhat tekstit kertovat, että sen lähellä on tarunomainen Atlantis-saari. Uponneen Atlantiksen ja sen mahdollisen kirjaston etsiminen on monelle akateemikolle jopa pakkomielle, sillä saaren huhuttiin olleen yltäkylläinen onnela. Akateemikkojen matkat Gibraltarille ovat tauonneet tai ainakin vähentyneet huomattavasti sodan aikana ja tämä on pienentänyt alueen asukkaiden toimeentuloa, jättänyt majoituspalveluita oman onnensa nojaan, mutta toisaalta katkaissut väärennettyjen Atlantis-tekstien tuonnin taivaalle.

Gibraltarin suurimman vuoren suurin luola on yksi maankamaran tärkeimmistä ruudin osa-ainesten kauppapaikoista, ja tuo seikka on se, joka tuo rahanahnetta väkeä sodankin keskelle oman henkensä uhalla. Tuoreimmat kuulustelut ovat tuoneet Keisarikunnan tietoon, että Gibraltarin kauppapaikkoja vartioivat maankamaralaisille uskolliset, käskystä hyökkäävät luolaketut. Sulotuoksuisten jasmiinien ja laventelien salakauppa on myös kasvussa yläpuolisen sektorin laidoilla leijailevien bordellien takia.

Dakar kuuluu Malin kuningaskuntaan (Senegal) luoteis-Ahrikassa. Sen ilmanlaatu on suuren riskin sektorin P4 alaisuudessa AQI-arvolla 220, jonka vuoksi Dakarin koko väestö kärsii huonosta ilmasta. Dakarin väestö koostuu sinne nälkää näkemään hylätyistä piruparoista, jotka kaivavat kultaa ja pyytävät valaita.

Ravinto on pääosin lihaperäistä, vaikka alueen eläinkantakin on kärsinyt suuresti saasteista ja on niukkaa. Siksi Dakarissa ruuaksi kelpaa lähestulkoon kaikki, mikä liikkuu: kala, gasellit, villisiat, kirahvit, puhvelit, mutta myös jyrsijät, myyrät, apinat ja rohkeimmat kokeilevat onneansa jopa virtahepoihin. Ravinnon määrän tasapainottamiseksi Dakarissa myös kasvatetaan pienissä määrin karjaa. Lisäksi viljely on yksi elinkeinoista, mutta kuivuuden aikana se ei riitä selviytymiseen. Suurin nälänhätä on aina kuivuuden aikaan, kun ennestään niukka eläinkanta vähenee entisestään. Sadekausi on kesäkuusta lokakuuhun, mutta silloinkin sataa vain niukasti.

Dakar on savannialuetta, jossa kasvaa pääsääntöisesti akasioita ja piikkipensaita. Sää on talvellakin varsin kuuma ja vähäsateinen. Alueen maaperä on niukkaravinteista, siellä on happamassa maaperässä liikaa alumiinia ja liian vähän typpeä ja fosforia, minkä vuoksi viljely on enemmänkin epätoivoista, kuin elinkeino. Lännessä Saharan aavikko levittäytyy hitaasti aina vain yhä lähemmäksi Dakarin maita ja tekee sen asukkaiden elinoloista vuosi vuodelta ankeampia. Maa kuivuu veden vähetessä, mikä tappaa viljan ja muut viljelykasvit. Ihmiset polttavat puu- ja pensassavannia kaskiviljelyä varten.

Vaaroja Dakarin hökkelikylässä on myös useita, sillä alueella liikkuu paljon petoeläimiä, kuten gepardeja, leijonia sekä hyeenoja. Myös mangustien kaivamat tunnelit kultakaivoksien seassa ovat aiheuttaneet useita romahduksia ja kuolonuhreja.

Entebbe sijaitsee Ahrikan mantereen keskiosassa Ukerewe-järven (Viktorianjärvi, Uganda) pohjoisrannikolla ja turvallisen sektorin B5 alapuolella, jossa kaukana pohjoisessa taivaalla käytävän sodan tykkien jyske kumisee toisinaan ja ilma on harmaata. Entebben AQI-arvo on 200.

Ilmaseisake Entebbeen alkoi taivaan yrttien viljelyn tehostamiseksi sekä erityisesti norsunluun metsästykseen, kunnes maaperästä löydettiin myös kultaa ja kuparia. Kaupunki sai hyvin nopeasti runsaasti lisää asukkaita, kun niin viljelijöitä ja kaivostyöläisiä lähetettiin uuteen kaivoskaupunkiin. Asukkaiden saapuminen kuitenkin tyrehtyi seinään, kun maasta löytyi kirottua kobolttia ja kukaan ei uskaltanut enää vapaaehtoisesti hylätä elämäänsä taivaalla edes perheidensä elättämiseksi ryhtyäkseen kaivamaan kirotulla maaperällä. Yrttituotanto lakkautettiin 1609, jonka jälkeen Entebbeen on lähetetty vain tuomittuja rikollisia kaivostyöläisiksi.

Entebbe sijaitsee ylätasangolla, miksi ilmasto on muuta leveyssektoria normaalia viileämpää, jonka lisäksi suuri järvi tekee ilmasta kostean. Lännessä siintää vuoristo ja pohjoisessa aukeaa kuiva aavikko. Ravinnon asukkaat saavat vielä jotakuinkin hedelmällisestä maasta ja kitukasvuisten yrttienkin viljely on säilynyt alueen perimätiedossa nykypäiviin asti. Lisäksi paikalliset metsästävät lihaa, kuten puhveleita, villisikoja, okapeja, seeproja ja muita sorkkaeläimiä.
Suurimpia vaaroja alueella ovat villipedot, kuten gepardit, leijonat, leopardit ja hyeenat. Myös hyeenakoirat ovat suuria riesoja alueella.

Ambchidratimo sijaitsee Madagascarin saaren keskiosassa, siviilisektorin C6 alapuolella, missä sijaitsee Madagascarin eteläisillä timanttikaivoksilla työskentelevien orjien asuinkylä. Ylimystön metsäorjat ovat myös kylässä yleinen näky, sillä saaren pohjoisosassa puolestaan avautuvat ainutlaatuiset metsästysalueet ja eläimistö.

Koko Madagaskarilla vallitsee trooppinen ilmasto, mutta korkeusvaihtelut luovat alueellisia eroja. Ylänköalueilla 900 metrin yläpuolella helle on harvoin tukahduttavaa, mutta rannikoiden alavilla mailla sää voi muuttua sadekauden aikana tukalan kuumaksi ja kosteaksi. Tuulet tuovat sateita itärannikolle ympäri vuoden, mutta saaren lounaisosassa sateet ovat niukempia. Muutamia kertoja vuodessa Indian valtamerellä kulkee hirmumyrskyjä, jotka tuovat Madagaskarille rankkasateita ja kovia tuulia.

Huomattava enemmistö saaren kasvustosta sekä matelijoista ja nisäkkäistä on maailmassa ainutlaatuisia, eikä niitä tavata nykyisten tietojen mukaan muualla. Näihin kuuluvat esimerkiksi väriä vaihtavat kameleontit, fossat, joista saa hienoja turkiksia, jättiläismaakilpikonnat, puumangustit, erikoiset puoliapinat ja lukuisat linnut. Monet saapuvat metsästämään jopa legendaarisia norsulintuja, joita ei ole tavattu saarella sitten 1600-luvun. Etelästä Madagascarin sademetsät on raivattu täysin alas timanttikaivosten tieltä.
Madagascarin asuttaneiden orjien keskuudessa tarinoidaan metsissä liikkuvista kauhistuttavista, erityisesti lapsia syövistä hirviö-apinoista, ai-aista. Tarinoiden vuoksi paikalliset orjat eivät juuri lähde ylimystön metsästysoppaiksi pohjoiseen.

Saarimanner (Australia) on kartoitettu vasta ihmiskunnan noustua taivaalle ja on täten sivistyneelle kansalle melkolailla vieras. Vain muutaman uhkarohkean sielun avuin itä- ja länsirannikoille on saatu luotua nykyiset kaksi ilmaseisaketta, joiden ympärille ovat rakentuneet pienet kaupungit karkotetuista sieluista tai orjista. Sisämaata tutkimaan lähteneet piruparat eivät ole kuitenkaan koskaan palanneet kertomaan siitä, minkä vuoksi asutuksia ei olla laajennettu. Nämä erämaat mielletään täten erittäin vaarallisiksi ja kielletyiksi.

Burramatta, "paikka jossa ankeriaat lepäävät" (Sydney) on Parramatta-joen varteen muodostunut kylä siviilisektori H7:n alapuolella. Kantaväestö on suurimmaksi osaksi maahan palkattuja tai orjuutettuja metsäorjia sekä paikallista alkuperäiskansaa, jotka uskovat taivaasta laskeutuvia metsämiehiä jumaliksi.
Ilmaseisake Burramattaan rakennettiin, kun sektorilla H7 raportoitiin laittomasta maasta kuljetetusta tavarasta ja lihasta. Tämä sai erityisesti ylimystön mielenkiinnon, joka rakennutti ilmaseisakkeen, jonka kautta he saattoivat käydä metsästämässä näitä eksoottisia eläimiä taivaalle. Erityisen hyvää herkkua ovat harvinaiset vesinokkaeläimet.

Luonto on tällä alueella todellakin ainut laatuaan. Monet erilaiset pussieläimet, nokkasiilit, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, kalat ja lukuisat vaaralliset käärmeet ja hyönteiset ovat täysin uniikkeja muuhun maailmaan verrattuna. Kasvistoon kuuluvat esimerkiksi nahkealehtiset, myrkylliset puut, joita on mitä ilmeisimmin montaa eri lajia.

Burramattasta etelään mentäessä maasto aroutuu kuivaksi savanniksi, joka jatkuu syvälle sisämaahan saakka. Pääsääntöisesti sisämaassa tapahtuva metsästys jätetään nykyään alueen alkuperäiskansoille, useiden metsämiesten uhriuduttua ja jäätyä sille tielleen. Sisämaasta tiedetään vain, että nuo aavikot ovat karuja ja vaarallisia. Lännessä kaupunkia rajaavat siniset vuoret, pohjoisessa kammottavat sademetsät. Kaupunki on itsessään avoin ja vähäkasvustoinen, minkä vuoksi asumukset on rakennettu pääsääntöisesti savesta.

Burramatta on yksi viidestä maankamaran puhtaimman ilman omaavasta asutusta alueesta, sen AQI arvon ollessa vain 100.

Kwinana, "kaunis neito" on hökkelikaupunki Uniikin Saarimantereen länsirannikolla sijaitseva, pahamaineisimpien ja vaarallisimpien rikollisten asuttama siirtolaiskaupunki siviilisektorin G7 alla. Kwinanan ilmaseisake rakennettiin alunperin, jotta maahan hylätyt vangit pääsisivät kavalan Saarimantereen luonnossa nopeasti hengestään, mutta suunnitelma epäonnistui surkeasti, kun nämä rikolliset rakensivat itselleen asutusta eivätkä jatkaneet matkaansa sisämaahan etsiäkseen Burramattaa. Kaupungin pääelinkeinona toimii kalastus sekä korallien ja simpukoiden keruu, joita he myyvät taivaalle kauniina koruina aina vartijoiden tuodessa uusia vankeja Kwinanaan, kun heidät on ensin kuljetettu yläpuolella sijaitsevalle siviilisektorille.
Avatar
Akita
Amiraali
 
Viestit: 2090
Liittynyt: 09.01.2014 16:31

Paluu Juoni, liittyminen ja alueet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron