Taivasten palkkatasot ja sosiaalisesta luokkajaosta

Roolipelin sääntöjä, sekä informaatiota yleisestikin roolipelaamiseen liittyen.

Taivasten palkkatasot ja sosiaalisesta luokkajaosta

ViestiKirjoittaja Akita » 05.06.2020 22:09

Kuten kaikissa sivistyneissä yhteiskunnissa, todellista valtaa pitää myös Ilmaliekkien keisarikunnassa se kaiken pahan alku ja juuri - raha.
Ja kuten kaikki tiedämme, rahaa tulee työnteolla, oli se sitten enemmän tai vähemmän rehellistä. Jokainen ammatti ei suinkaan tuota samoin ja hieman selkeyden tuomiseksi - ja mahdollisesti hahmoluonnin helpottamiseksi, olemme suoneet teille tämän artikkelin.

Oheisessa taulukossa on esitetty joitakin yleisimpiä ammatteja eri tuloluokissa. Ilmarosvoilla palkkatasot ovat yleensä noin 20-25% alemmat, kuin keisarikunnassa.
Kuva

Tuloluokka A kuuluu yläluokkaan. Näiden henkilöiden poliittisella mielipiteellä on vähintään sektoritasolla, joillakin jopa keisarikunnan tasolla, merkitystä ja useimmilla jopa valtaa päättää asioista. Yleensä heidän tulotasonsa näkyy heillä myös arkielämässä palvelijoineen, kartanoaluksineen, arvon mukaisine pukeutumisineen jne.

Tuloluokat B-C ovat ylempää keskiluokkaa. Näillä henkilöillä saattaa olla kytköksiä yläluokkaan, jolloin heillä on mahdollisuuksia yrittää ujuttaa näkemyksiään ja ajaa omaa etuaan sektoria koskevissa asioissa. Luokan jäsenillä on usein etunsa mukainen pukeutuminen, mutta erityisesti C-luokkalaisia näkee vielä asuvan vain suurissa kotitalousaluksissa.

D-luokan jäsenet kuuluvat keskiluokkaan. Keskiluokkaisia ei enää ylemmillä luokilla tunnusteta tunnettaviksi, eikä näillä henkilöillä ole juuri sanavaltaa oman sukunsa ja mahdollisesti omistetun liiketoimintansa ulkopuolelta. Tämän tuloluokan asukkailla on vielä pääsääntöisesti varaa elää ja asua itsenäisesti siviilisektoreilla, 3-5 huoneen kokoisissa kotitalousaluksissaan.

Tuloluokassa E elävät luokitellaan alempaan keskiluokkaan, jotka elävät vielä pääsääntöisesti 1-2 huoneen kotitalousaluksissa ja yleensä tuottavilla sektoreilla. Jotkut E-luokkaiset saattavat asuttaa aluksissaan alivuokralaisia lisätienestien tekemiseksi.

Työväenluokka F asuu pääsääntöisesti tuottavien sektorien kommuunialuksissa tai korviaan myöden veloissa kotitalousaluksestaan, mahdollisesti jopa turvallisilla sektoreilla sotaa paossa. Jotkut saattavat asua alivuokralaisina parempituloisten kotitalousaluksissa tai saada jopa köyhäinavustusta.

Luokittelematon luokka G sisältää puolestaan ryysyköyhälistön, johon kuuluvat kerjäläiset, kodittomat ja kiertolaiset. Heillä ei ole enää minkääntasoista tasaista tulonlähdettä, vaan he elävät pikkurikoksilla, kerjäämällä ja lahjoituksilla. Nähtävissä usein päivisin taivastoreilla ja liikkeiden laskeutumisalustoilla, öisin majoittumassa virkistyspuutarhoissa tai muissa lämmitetyissä paikoissa.
Avatar
Akita
Amiraali
 
Viestit: 2090
Liittynyt: 09.01.2014 16:31

Paluu Sääntöjä ja ohjeita

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron